maanantai 22. huhtikuuta 2013

Masentava maanantai!



Vähän tollanen fiilis kun on maanantai. Kaikenlisäksi ulkona on ihan harmaata ja sateistaa. Noyyyy. Anyway, vkonloppu oli ihana. Ilma oli mitä parhain ja me vietettiinkin se ulkohommia tehden. Lauantaina oltiin 4,5 tunta ulkona ja eilen sitten 7 tuntia. Ihana kun sai pihan kevät/kesäkuntoon ja nyt vaan odottamaan keskiviikkoa kun mennään äitin kanssa kaupoille ja saa kaikkea kivaa puutarhajuttua ostaa. Tarkoitus olisi ostaa minipallotuijia ja kääpiövuorimäntyjä. Mustikkapensas, liljoja sipuleina, ruusupensas ja yrttien siemeniä. Odotan niin paljon ku pääsee iskemään kätensä multaan ja saa oman maan tuotoksia. Ajattelin laittaa kasvimaalle avomaankurkkuja(niinku joka vuosi), kesäkurpitsaa(sekin jokavuotinen juttu), porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipuleita. Yrteistä meinaan laittaa tilliä, persiljaa, rosmariinia, timjamia ja sit lehtisalaattia. Ainiin tomaatteja unohtamatta. Joten tuoreita kasviksia tiedossa ja paljon. Tilasin tänään netistä itselleni kasvihuoneen,jossa kasvatan sitten yrttejä.


Täällä tulee kasvamaan yrtit, salaatti sekä tomaatit.


Fitfarm on päivän tai oikeastaan vuoden sana. Kyllä on rankaa täm painonpudotus. No eihän se helppoa tule ollakkaan,mutta sisua tarvitaan todella. Oikeestaan mitä ruokahimoja ei oo tullu,että sen puoleen on menny tosi hyvin. Salilla on myös ahkerasti käyty ja siellä treenit sujuu hyvin. Ainut mistä oon laistanu on kotitreenit ja aamulenkit tyhjällä masulla. Ne tuntuu ylivoimasen vaikeilta,mutta oon luvannu itelleni ja valmentajalle,että ryhdistäydyn siinäkin hommassa. Joten huomenna aamulla Oskun kanssa on aamulenkki ja iltapäivällä sali. Kiloja on lähteny vasta pari,mutta senttejä on kivasti lähteny. Vyötäröltä -4cm, reisistä -5 cm ja hauiksesta -2cm. Joten tässäkin tapauksessa toimii sanonta: lihas painaa enemmän kun läski. Tätä jatketaan ihan hyvillä mielin ja silmissä siintää hoikempi ja terveempi minä :)

Nyt olis aika suorittaa kotitreeni,jonka jälkeen taas ruokaa,joten treenaamaan mars ja blogin pariin palaan taas pian. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille :)

<3:llä Catsu
 


Kuva täältä: http://hauskaa.vuodatus.net



Ei kommentteja: