Lopetan tämän blogin ja aloitan uuden. Uusi blogi löytyy osoitteesta http://tyttoni-mun.blogspot.fi/
<3:lla Catsu
C'est La Vie
29 vuotias nainen Satakunnasta,jonka perheeseen kuuluu aviomies ja koira. Elämässä mukana kulkee ensimmäisen lapsen odotus, paniikkihäiriö ja kilpirauhasen vajaatoiminta. 4,5 vuoden lapsettomuuden jälkeen odotamme kauan odotettua ihmettämme syntyväksi toukokuussa. Pienistä asioista koostuu onnellisuus ja elämä, niitä tämä blogi tarjoaa. Välillä itketään ja välillä nauretaan. - Elämä ei ole ne päivät jotka ovat menneet, vaan ne päivät jotka muistamme -
perjantai 4. heinäkuuta 2014
maanantai 23. joulukuuta 2013
Joulu ja rakenneultra
IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
Meillä oli tänään rakenneultra, jossa pienellä kaikki hyvin eikä rakenteissa mitään poikkeavaa. Paras joululahja mitä voi ikinä saada <3
Täällä mennää siis rv 21. Pieniä hentoisia "potkuja" oon tuntenut parin viikon ajan ja eilen tuli pari kovempaa töytäsyä kun meinas pissat tulla housuun. Hihi.. Maha ei vielä ole nimeksikään kasvanut,mutta painoa tullu n.5kg lisää. Yritän kovasti pitää painonnousun kohtuudessa.
Kohta saapuu miehen vanhemmat joulun viettoon,joten palailen joulun jälkeen linjoille ja tällä kertaa lupaan,että tulen kertomaan tarkemmin joulukuulumiset :)
Ihanaa joulua ja ajakaa varovasti liikenteessä.

perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Monta eri vaihetta, on maamme saanut kokea.
Kuka hallitsi milloinkin, vain omasta maasta haaveiltiin.
Sotia käytiin, itsenäisyydestä taisteltiin.
Vaati taistelut monia uhreja, vaan ei antautunut kukaan suosiolla.
Vaikka ikävät muistot jäi sodista, silti jokainen sai haaveen toteen omasta elämästä ja rauhasta.
On kiitos suuri lausuttava niille, jotka maan itsenäisen sai taisteltua meille.
Mikä onkaan sen ihanampaa kuin vapaassa Suomessa asustaa.
Muistoa sankareiden kunnioittamalla, pysyy mielessä millä hinnalla,
tuli Suomesta maa itsenäinen, siispä kynttilän sytytän muistolle jokaisen.
Kun salossa liehuu lippu sinivalkoinen voi katsoa ylöspäin ja todeta:
”On hienoa olla suomalainen.”
Mukavaa ja lumista itsenäisyyspäivää kaikille,jotka sivuillani vierailevat :) Tänään katsellaan itsenäisyydenpäiväjuhlat eli millaista pukuloistoa siellä on ja tietenkin tuntematon sotilas myös,sitä ei parane unohtaa. Tosin se tulee tänä vuonna vasta 22.30,mutta katsottavahan se on. Meillä itsenäisyydenpäiväruokana on sulatejuustopekonilihakääryleet,keitetyt perunat,fetasalaatti sekä kermakastike. Teen myös kinuskijuustokakun,koska rakas mieheni täytti keskiviikkona vuosia ja sovittiin,että tänään juhlistetaan niitä :)
Muista kuulumisista sen verran,että parin viikon päästä on raskauden puoliväli. Jotain pientä liikettä olen ehkä tuntenut,lähinnä sellaista kutinaa masussa. Odotan jo kovasti,että milloin alkaa pieni äitiä kunnolla monottamaan :)
Ensi viikko onkin touhua täynnä kun menen ripsienpidennykseen,kampaajalle ja äitin kanssa on kaikenlaista menoa ja touhua,joten pääsee neljän seinän sisältä onneks pois.
Tulen ripsien pidennyksestä tekemään erikseen postauksen ja ennen ja jälkeen kuvat. Katostaan mitä kampaajalla saadaan aikaan. Jotain kevytväriä tms hiuksiin,koska juurikasvu on tosi paha ja muukin väri hiuksista haalistunut. Ehkä liukuvärjäys? Saas nähdä.
Mutta nyt kakun tekoon ja muistakaahan itsenäisyydenpäiväkynttilät sytyttää klo 18.
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille :)
<3:lla Catsu
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Kuinka sana ´rakkaus´ kirjoitetaan?" kysyi Nasu. "Ei sitä kirjoiteta, se tunnetaan" vastasi Nalle Puh.
Sunnuntaita!
Kamala päänsärky ollu aamusta lähtien. Niskat ja selkä jumissa,että siitä varmasti osaksi ja sitten taitaa olla näitä raskausvaivoja. Onko muilla ollut päänsärkyä oireena?
Tänään päätettiin käydä sunnuntai ajelelulla reposaaressa,kun oli kaunis mutta hyvin tuulinen sää. Ollaan jo pitkään haluttu käydä reposaaressa sellasessa tuulipuistossa. Ei me ihan oikeaa paikkaa taidettu löytää,mutta käveltiin kuitenkin sellasella aallonmurtajalla reposaaressa ja saatiin muutama kiva kuva. Kun tollasta luonnon myräkkää katselee niin kyllä taatusti oppii arvostamaan ja kunnioittamaan luontoa ja sen voimaa. Tässä muutama kuva meidän reissusta:

Mä oon murehtinut nyt jonkin verran sitä kun en konkreettisesti vielä tunne sitä,että vauva on masussa. Kun mulla ei kauheesti ole oireita enää enkä tunne vielä liikkeitä ja potkuja. Välillä tosi haastavaa yrittää pitää itseään järjissään siinä,että mä tosiaan olen raskaana. Olo kun on normaali. Toisaalta sehän on hyvä kait,ettei mitää kauheita pahoinvointeja ole,mutta jotain sais tuntua. En malta odottaa sitä hetkeä kun saa tuntea vauvan ensimmäiset liikkeet. Kuinka voikaan jo nyt rakastaa toista niin paljon,vaikka se on vasta masussa. Mä oon tässä raskauden myötä oppinut sen,että vaikka rakastan miestäni yli kaiken niin se rakkaus jota tuntee omaa lastaan kohtaa on jotain uskomatonta. Se side joka syntyy mun ja lapsen välille jo kun toinen on kohdussa on niin vahva,että siksi pelottaa kauheesti,että jos jotain sattuu.
Nyt vois alkaa laittaa kasvonaamiota kun sellanen tuli ostettua. Oon tässä alkuraskauden aikana vähän laiminlyönyt itseäni,koska en ole vaan jaksanut keskittyä semmoiseen. Mutta jos nyt yrittäis ihan jo miehenkin vuoksi etten näytä siltä,et mut olis repästy jostain pusikosta :)
Huomenna alkaa muuten uus raskausviikko..JEIJ :)

lauantai 16. marraskuuta 2013
Sometimes dreams really come true!
Niinkuin ylläolevasta kuvasta ja otsikosta voi jotain päätellä niin kyllä,minä olen raskaana. 4,5 vuoden yrittämisen jälkeen,me mieheni kanssa odotamme lastamme syntyväksi toukokuun alussa,jos kaikki vaan hyvin menee. Tällä hetkellä siis olen viikolla 16. Tämä on niin uskomatonta,mutta niin ihanaa.
Sain siis kaikenkaikkiaan 20kg pois Fitfarmin ohjeistuksessa. Mulla oli myös viimeinen annos clomifenia laatikossa,jota sain vuonna 2010 yhdeltä gynekologilta. Ajattelin elokuun alussa,että syödään se annos pois,ettei mene vanhaksi laatikossa. Olimme heinä-elokuun reissussa vaunulla ja otimme rennosti ja nautimme kesästä. Elokuun loppupuolella olimme appivanhempien luona viikonloppumatkalla ja siellä tunsin itseni palelevaiseksi ja nuhaiseksi. Olin varma,että olen tulossa kipeäksi. Kun palasimme kotiin ja löysin kaapistani yhden raskaustestin ajattelin tehdä sen pois. En uskonut millään tavalla,että se testi voisi näyttää plussaa. Tein testin samana päivänä kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Tärisevin käsin kerroin testin tuloksen miehelleni. Emme edelleenkään voineet uskoa,että olisi oikeesti raskaana. Kauhulla odottelin joka päivä,että alkaako kuukautiset vai ei. Ja kun niitä ei näkynyt niin tein uusia testejä. Viivat vahvistui ja toivo alkoi nousemaan. Joka päivä oli kauheat tuntemukset mahassa ja selässä,niinkuin aina ennen menkkoja.
Ensimmäinen neuvola oli 5.9 ja silloin viikkoja oli vasta 5+3. Kävimme varhaisultrassa 27.9 kun viikoja oli 8+ ja ruudulla näkyi meidän ihana ja pieni mötinkäisemme,joka liikkui ja sydän jumputti. Niskaturvotusulta oli 21.10,kun viikkoja oli 12 ja siellä ruudulla näyi taas meidän oma pieni ihmeemme,joka heittele kovasti voltteja ja heilutti meille kättä.
Seuraava neuvola 13.12 ja rakenneultra 23.12.
Tämä aika on erittäin jännää,ihanaa,pelottavaa,uskomatonta,ainii sanoinko jo ihanaa :) Uskomatonta,että vihdoin mun masussa elää uusi ihminen. Oli niin ihanaa nähdä kun toinen heitteli voltteja ja nautti. En malta odottaa,että saan tuon ihanan pienen nyytin syliini. Saan rakastaa ja rakastaa ja rakastaa.
Olen pitkän aikaa miettinyt,että kirjoitan tänne blogiin asiasta,mutta jotenkin en ole uskaltanut,kun tämä raskaaksi tuleminen on ollut niin vaikeeta. Nyt ei auta kun toivoa ja rukoilla,että kaikki menee loppuun asti hyvin ja toukokuussa syliimme nostetaan maailman paras lahja ikinä. Lupaan rakastaa ja suojella lastamme ja opettaa ne asiat,joita itse pidämme tärkeinä.
Salaisuuden kuuluville
vihdoin julki julistamme
Viikkoja on kuusitoista
kertoa siis rohkenemme
Kuiskasimme haikaralle
poutapilven enkelille
Pikkuruinen suuri ihme
josko tulla voisi meille
Isukki on innoissaan
äitiä välillä oksettaa
Vaan asukki se masussa
vatsaa jo kasvattaa
Vielä on aikaa arvuutella,
odotella ja ihmetellä
Ja vappua kun vietetään
meitä kolme silloin on!
perjantai 23. elokuuta 2013
50 faktaa!
Oon nyt monissa blogeissa nähny samanlaisen postauksen,joten ajattelin minäkin sitten ottaa mallia ja tehdä niin. Vaikka osa faktoista on jo varmaan joillekkin tuttuakin.

1. Koko nimeni on Katri Marianne
2. Olen syntynyt Espoossa 29 vuotta sitten.
3. Olen äitini ainoa lapsi,mutta isälläni on myös kaksi muuta lasta,joten minulla veli- ja siskopuoli.
4. Olen oikealta ammatiltani kokki.
5. Olen seurustellut mieheni kanssa 7 vuotta ja naimisissa olemme olleet 5 vuotta.
6. Kärsimme miehen kanssa lapsettomuudesta.
7. Sairastan vaikeaa paniikkihäiriötä,ahdistuneisuushäiriötä ja fobioista.
8. Äitini on 68-vuotias ja isäni on 83-vuotias.
9. Rakastan kesää,mutta tykkään myös syksystä ja keväästä.
10. Syksyssä ihaninta on kynttilät ja villasukat.
11. Olemme mieheni kanssa tavanneet netin kautta,kun minulla oli profiili SeOikea palvelussa.
12. Pelkään pimeää, läheisteni menettämistä, oman terveyteni puolesta, kummituksia, käärmeitä sekä hämähäkkejä.

13. Minulla on Nokia Lumia 620 kännykkä
14. Minulla on maailman ihanimmat appivanhemmat.
15. Osaan laittaa hyvää ruokaa ja leipoa.
16. Olen kerran elämässäni laihtunut 35kg.
17. Meillä on omakotitalo,asuntovaunu sekä koira.
18. Rakastan kauhuelokuvia ja varsinki yliluonnollisia asioita käsitteleviä kauhuelokuvia.
19. Lempiartistejani ovat Cheek, Elastinen, David Guetta, Celine Dion, Elokuu, Kaija Koo ja Pittbull.
20. Lempiruokani on kana, kala ja kasvisgratiini.
21. Rakastan katsoa jääkiekkoa, yleisurheilua, hiihtoa sekä taitoluistelua.
22. Parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut on mieheni <3
23. Haluaisin tehdä työtä ihmisten parissa,mutta unelma-ammattini olisi kosmetogi.
24. Minulla on suuri neulakammo.
25. Tahtoisin 2-3 lasta,mutta olisin täysin tyytyväinen,jos saisin olla äiti edes yhdelle lapselle.
26. Rakkain koruni on kihla- ja vihkisormus. Muita koruja en juurikaan pidä.
27. Minulla on ihana kummityttö,jota rakastan suuresti.
28. Äiti ja Isä ovat minulle erittäin tärkeitä ja minulla on heihin molempiin todellä hyvät välit.
29. Tykkään käydä shoppilemassa ja se on minulle yksi rentoutumiskeino.
30. Juon päivässä n.3 litraa vettä.
31. Olen erittäin herkkä ja itken pienistäkin asioista.

32. Inhoan valehtelua,mutta olen ikävä kyllä sitä joskus itsekkin tehnyt.
33. Olin koulussa 9 vuotta koulukiusattu.
34. Lempiaineeni koulussa oli biologia,kuvaamataito ja musiikki.
35. Rakastan laulamista.
36. Muistan monien kappaleiden sanat ulkoa,
37. Minulla on vielä 35 kiloa ylipainoa
38. Koiramme nimi on Osku,joka on sekarotuinen. Oskussa on saksanseisojaa,saksanpaimenkoiraa sekä siperian huskya.
39. Lempijäätelömakuni on vanilja ja appelsiini.
40. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Norjassa, Kreikassa, Espanjassa, Turkissa, Portugalissa ja Kreetalla.
41. Lempivärini on pinkki, vaaleansininen, turkoosi ja valkoinen.
42. Hääpäiväni oli aurinkoinen ja lämmin.
43. Minulla on paha tapa purra kynsiä,vaikka haluaisin kasvattaa pitkät kynnet.
44. Inhoan hyttysiä, paarmoja, sammakoita ja kärpäsiä.
45. Lempiasiani kodissamme on sänky,sohva sekä sauna.
46. Tykkään meikata ja laittaa hiuksiani.

47. Minun blogissani on 5 lukijaa,mutta jokainen heistä on erittäin tärkeä.
48. Huonoimpia luonteenpiireteitäni ovat tempperamenttisuus, laiskuus ja kärsimättömyys.
49. Jännitän uusia tilanteita ja ihmisiä
50. Arvostan rehellisyyttä, avoimuutta sekä suvaitsevuutta.
Tässä oli nyt jotain faktaa minusta. Ei edes ollut vaikea keksiä vaan ne vaan tuli päähän. Täytyy tästä lähteä iltapalalle ja kohta alkaa hell's kitchen. Ihanaa viikonloppu kaikille.
<3:lla Catsu
Oskun tavoin ottakaa rennosti ja nauttikaa :)

tiistai 20. elokuuta 2013
Sivistävää kulttuuria osa 2!
Noniin eli tässä tulisi tämä toinen näistä meidän museokäynneistä. Täällä Rauman Merimuseossa käytiin sopivasti 9.8 eli mun synttäripäivänä,jonka jälkeen äiti tarjos meille sapuskat vielä ravintolassa. Ilma ei suosinut siinä määrin,että vettä tuli vähän väliä kaatamalla ja meidän oli tarkoitus alunperin käydä myös Vanhassa-Raumassa kävelemässä ja ihastelemassa niitä ihania pikku putiikkeja,mutta se jäänee seuraavaan kertaan.
Toisena kohteena siis Rauman Merimuseo:
Museo
Rauman merimuseo sijaitsee vuonna 1900 valmistuneessa Rauman vanhassa merikoulussa, jonka alakertaan on sijoitettu perusnäyttely, vaihtuvat näyttelyt, museokauppa sekä juhlasali. Museon toisesta kerroksesta löytyvät navigointisimulaattori Jenny, kapteeninpöytä ja auditoriotilat. Museo avattiin kesällä 2004 yleisölle.
Opaskompassit ja merimuseon majakat syventävät museokokemustasi.
Museon tehtävät
Museon tehtäviin kuuluvat raumalaisen merellisen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja esille tuominen näyttelyin, julkaisuin ja esitelmin. Tärkeä ja ajankohtainen osa museotyötä on museon kokoelmien digitoiminen, jolloin valokuva-, esine- ja asiakirjakokoelmien hyödyntäminen esimerkiksi tutkimustyössä helpottuu olennaisesti.
Rauman merellinen historia näyttäytyy merimuseossa
Ilman merta ja satamaa Rauman kaupunkia ei luultavasti olisi olemassa. Siksi merellinen kulttuuriperintö on erityisen merkityksellistä raumalaisille ja esittäytyy merimuseossa. Merimuseota ylläpitää Raumanmeren merimuseosäätiö. Museo on auki ympäri vuoden – kesällä joka päivä ja muina aikoina rajoitetummin aukioloin. Merimuseon edustavia ja erikokoisia tiloja on mahdollista vuokrata juhlia ja muita tilaisuuksia varten.
Tärkeitä yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Rauman Merihistoriallinen Seura, Rauman kaupunki, Turun yliopiston Merenkulun tutkimuslaitos sekä Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma. Teemme jatkuvaa yhteistyötä myös Rauman muiden museoiden sekä Satakunnan alueen kulttuurihistoriallisten museoiden kanssa.
Historiaa
Meri on kautta vuosisatojen liittynyt jollakin tavalla lähes jokaisen raumalaisen työhön tai harrastuksiin. Meri on myös antanut leimansa monipuolisesti raumalaiseen kulttuuriin: kirjallisuuteen, musiikkiin, kuvataiteisiin. Rauma on syntynyt hyvälle satamapaikalle, jossa merenlahti on tunkeutunut syvälle mantereeseen. Vuonna 1442 perustetusta Rauman kaupungista voitiin lähteä valtameripurjehduksille kuitenkin vasta vuoden 1830 jälkeen, jolloin Rauma sai tapulikaupunkioikeudet.
Purjelaivakauden kukoistus
Purjelaivakauden loiston aika oli Raumalla 1800-luvun lopulla, jolloin kaupungin alustonnisto oli maan suurin. Vuonna 1880 Raumalle perustettiin merikoulu, jossa alettiin kouluttaa kauppalaivureita. Vuonna 1895 alkoi merikapteenikoulutus.
Raumalaisten merenkulku sekä satama- ja telakkateollisuus alkoivat kehittyä 1900-luvulla voimakkaasti. Vuosisadan alussa raumalainen merenkulun koulutus pääsi omaan rakennukseensa Kalliokadun varrelle, jossa toiminta jatkui lähes seitsemän vuosikymmentä.
Entisen merikoulurakennuksen monta elämää
Merikoulun jälkeen rakennuksessa toimi 30 vuotta Rauman kaupungin nuorisotalo. Talon kunnostustyöt museokäyttöä varten aloitettiin vuonna 2000 ja kesällä 2004 museo avattiin yleisölle.
Rauman merimuseon kokoelmien perusta on vuonna 1984 perustetun Rauman Merimuseoyhdistyksen (nyk. Rauman Merihistoriallinen Seura ry) keräämä merenkulkuun ja merelliseen kulttuuriin liittyvä aineisto.
Esinekokoelmat
Esineitä Rauman merimuseoon on saatu paljon yksityisiltä lahjoittajilta: merimiehiltä, laivanrakentajilta ja heidän jälkeläisiltään. Myös yritykset ja yhteisöt, kuten merenkulkuoppilaitos ja Rauman telakkayritykset ovat antaneet museoon esineitä. Rauman merihistoriallisen seuran (v. 2005 asti Rauman merimuseoyhdistys) keruutyö on ollut merkittävää.
Rauman merimuseon esinekokoelmien painopisteitä ovat muun muassa merimiesten henkilökohtaiset tavarat, kuten työvälineet, merimiesarkut ja matkamuistot. Merenkulun opetukseen liittyviä esineitä on myös merkittävä kokoelma, kuten entisessä merikoulurakennuksessa toimivaan museoon sopiikin. Oma mielenkiintoinen kokonaisuutensa ovat meriarkeologiset esineet, joita on nostettu uponneiden laivojen hylkyjä tutkittaessa.
Olisihan näitä kuvia ollut enemmänkin,mutta viitsinyt kaikkia laittaa tänne. Suosittelen kyllä paikkaa,tosi kiva. Sitten siinä on pieni myymälä,josta voi ostaa pientä kirjallisuutta,kynttilöitä tms.Näin Merimuseon sivuilla sanotaan:
Merimuseon ala-aulassa sijaitsevasta museokaupasta löydät monenlaisia tuotteita avaimenperistä meriaiheiseen kirjallisuuteen sekä paikallisten käsityöläisten meriaiheisiin tuotteisiin. Myynnissä on myös erilaisia museon logolla varustettuja tuotteita, kuten tyylikäs taskumatti, merimuseon oma saippua tai lämmin fleece-takki sekä Rauman Merihistoriallisen Seuran tekemiä köysitöitä.
Lähteet: Rauman Merimuseo www.rmm.fi
Kuten mainitsin niin museon jälkeen äiti vei syömään mun synttärin kunniaksi. Mentiin sellaseen paikkaan kun Buena Vista,joka on Vanhassa-Raumassa siinä kanavarannassa. Tosi ihana ja laadukaspaikka. Tässä oli mun annos:
Tämä kyseinen päivähän mulla oli vapaasyöntipäivä,kun valkulta sain luvan. Ja se herkuttelu tosiaan jäi tohon ravintolaan. Seuraavana päivänä olin taas tiukasti rahkan,mehukeiton ym kimpussa.
Mutta kaikenkaikkiaan voisi sanoa näistä kahdesta museokäynnistä,että oli tosi avartavaa ja mielenkiintoista. Voin lämpimästi suositella molempia paikkoja :)
Seuraava postaus tulee varmaankin perjantaina,koska huomenna lähetään Helsinkiin appivanhemmille ja tullaan torstaina. Ajattelin tehdä seuraavaksi,jonkun vähän erilaisen postauksen. Saa nähdä mitä keksin. Nyt iltapalalle ja telkun ääreen. Mukavaa viikonjatkoa kaikille :)
P.S Ainiin, paino tänään 104,9kg,joten painoa pudotettu nyt tasan 19kg. Jeee! :)

| Täytetty albatrossi kuului Jalo Puttalle, merikapteenille ja Rauman merikoulun johtajalle |
| Laivaston tykki museon edessä |
| Ankkuri |
| Joku suunnitamiseen liittyvä kapistus |
| Kiikarit ja morsetusväline |
| Kello |
| Purjelaiva pienoiskoossa |
| Kompassi ja joku meripeninkulmamittauslaite :D |
| Keulakoriste ja maalauksia |
| Miehistön kirjeitä,joukossa oli mm.rakkauskirje <3 |
| Työvalineitä |
| Ruori |
| Pelastusliivit,jotka oli tehty korkista |
| Minihella ym ruoantekojuttuja |
| Kompasseja |
| Tää on kai joku tähystäjä tms. |
| Vaatetusta |
| Pohjasukeltajan kengät |
| Laivaston sukeltaja |
Olisihan näitä kuvia ollut enemmänkin,mutta viitsinyt kaikkia laittaa tänne. Suosittelen kyllä paikkaa,tosi kiva. Sitten siinä on pieni myymälä,josta voi ostaa pientä kirjallisuutta,kynttilöitä tms.Näin Merimuseon sivuilla sanotaan:
Merimuseon ala-aulassa sijaitsevasta museokaupasta löydät monenlaisia tuotteita avaimenperistä meriaiheiseen kirjallisuuteen sekä paikallisten käsityöläisten meriaiheisiin tuotteisiin. Myynnissä on myös erilaisia museon logolla varustettuja tuotteita, kuten tyylikäs taskumatti, merimuseon oma saippua tai lämmin fleece-takki sekä Rauman Merihistoriallisen Seuran tekemiä köysitöitä.
Lähteet: Rauman Merimuseo www.rmm.fi
Kuten mainitsin niin museon jälkeen äiti vei syömään mun synttärin kunniaksi. Mentiin sellaseen paikkaan kun Buena Vista,joka on Vanhassa-Raumassa siinä kanavarannassa. Tosi ihana ja laadukaspaikka. Tässä oli mun annos:
![]() |
| New York Steak Tuhti naudan ulkofileepihvi parilalla, grillitomaattia, parilasipulia, maustevoita, salsaa sekä perunat listalta. |
![]() |
| Jäätelöannos valintasi mukaan 3 palloa Vanilja-, tiikeri-, mansikka- tai suklaajäätelöä. Kinuski-, suklaa- tai lakritsikastiketta, mansikka- ja lakkahilloa sekä kermavaahtoa. |
Mutta kaikenkaikkiaan voisi sanoa näistä kahdesta museokäynnistä,että oli tosi avartavaa ja mielenkiintoista. Voin lämpimästi suositella molempia paikkoja :)
Seuraava postaus tulee varmaankin perjantaina,koska huomenna lähetään Helsinkiin appivanhemmille ja tullaan torstaina. Ajattelin tehdä seuraavaksi,jonkun vähän erilaisen postauksen. Saa nähdä mitä keksin. Nyt iltapalalle ja telkun ääreen. Mukavaa viikonjatkoa kaikille :)
P.S Ainiin, paino tänään 104,9kg,joten painoa pudotettu nyt tasan 19kg. Jeee! :)
<3:lla Catsu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)