Toinen viikko menossa tehovalmennusta ja tiukkaa tekee,mutta sisulla mennään. Niinkuin toi kuvakin sanoo: " Älä koskaan anna periksi jollekkin mitä todella haluat, on vaikeaa odottaa, mutta on vaikeampaa katua". Siis juuri näin. Mä haluisin olla huomenna laiha ja vähintään kuukauden päästä :D En oo mitenkään kärsivällisintä sorttia meinaa. Mutta kun pitää mielessään päämäärän niin kyllä se siitä. Musta TULEE vielä Hot! Saatte nähä :D Ulkonäköä enemmän kuitenkin merkitsee terveellisempi minä. Se on se syy miksi tätä teen. Ajatuksissa myös siintää unelma siitä vauvasta. Huomenna aamulenkki, sitten sali ja sunnuntaina aamulenkki ja kotitreeni.
Vauva-ajatukset on nyt hetken taka-alalla kun keskitytään miehen kanssa nyt molemmat tähän mun juttuun. Oon aina antanut periksi kun tulee vaikeaa,mutta tällä kertaa tää homma viedään kunnialla loppuun. Tottakai edelleen tunnen pientä kateudenpuuskaa kun näen kaupoissa maha pystyssä meneviä naisia, pieniä vauvoja,jotka tuhisee istuimissaan, perheitä yhdessä viettämässä yhteistä aikaa. Olisipa ihanaa joskus itsekkin kuulua noihin perheisiin. Musta tulis hyvä äiti ja miehestäni maailman paras isä. Mutta toivon,että painonpudotuksen myötä tämä haave voisi joskus toteutua.
Paniikkihäiriön kanssa on hiukan kamppailua. Uskon,että siihen vaikuttaa myös tämä "stressi" tästä painonpudittamisesta. On kuitenkin koko ajan pidettävä huoli,että muistaa syödä ohjeiden mukaan 5 kertaa päivässä. Pitää punnita kaikki ruoat, muistaa juoda vettä tarpeeksi päivässä, pitää muistaa liikkua ym. Tietenkin tämä aiheuttaa tietynlaista stressiä. Ja stressi sitten lisää ahdistustani. Ahdistus sitten näkyy taas pelkoina, itkuisuutena, hermojen kiristymisenä ym. Lisäksi raha-asiat ahdistavat tosissaan. Faktahan on se,että terveellisesti syöminen on kalliimpaa. Vaikka herkut ovat jääneet pois niin kuitenkin vähärasvaiset tuotteet kuten naudanliha, broilerinfilee ja lohi on kallista. Vaikeaahan se on kun mies on töissä ja minä vain 2 päivää vkossa töissä. Mutta onneksi meidän vanhemmat auttaa meitä tosi paljon. Joten sinnitellään tässäkin asiassa.
Tuosta hermojen kiristymisestä piti sanoa,että mulla palo sulake päästä tiistaina. Kaikki alkoi siitä kun en pystynyt pahan maun vuoksi juomaan yhtä lisäravinnetta jota pitäisi ottaa ennen salia. No jotenkin totesin sen niin,että piti siinäkin asiassa antaa periksi. Samalla kaikki muutkin asiat nousi pintaan. Vihaan sitä miltä näytän, vihaan itseäni sen vuoksi,miten olen itseni tähän painoon päästänyt. Vihaan sitä kuinka vaikeaa on liikkua, inhoan omaa peilikuvaani. Inhoan sitä,että mieheni pitää katsella tälläistä mätisäkkiä ja vihaan sitä miten olen kohdellut omaa kroppaani. Ei siihen muuta tarvinnut. Tuli itkupotkuraivarit. Onneksi se meni ohi yhtä nopeasti kun tulikin. Mutta taisi olla hiukan tukahdutettuja tunteita ja pieni asia sai sitten padot murtumaan :D No näin käy joskus. Ollaan miehen kanssa oltu kohta 7 vuotta yhdessä ja sen aikana olen lihonnut 40 kg o.O. Ei hyvä.
Tulipas tästä pitkä romaani. No joskus näinkin :D Nyt mulla olisi päivän viimeisen ruokailun vuoro eli rahkaa, mehukeittoa, marjoja ja luonnonjogurttia :D
<3:lla Catsu
1 kommentti:
Mene päivä kerrallaan ja pysy vahvana! Jokaisen hyvin menneen viikon jälkeen sun olo (ja ulkomuoto) on entistä parempi.alku on aina hankalaa ihan kaikessa muutoksessa mihin ihminen ryhtyy. Ennen kun saat sen homman sujumaan kunnolla ja tuntumaan oikeesti mukavalta,ota se syöminen ja treeni rutiiniksi sun päivää.samanlaiseksi rutiiniksi kun nukkumminen ja hampaiden peseminenkin on.sillon se ei tunnu niin taistelulta.tsemppiä tosi paljon,muista että se mitä teet tänään vaikuttaa sun loppuelämään.you can do it!
Lähetä kommentti