Ensimmäisenä on Emil Cedercreutzin Museo Harjavallassa:
Mä oon kerran aiemmin käynyt kyseisessä museossa kun olin lähärikoulussa,mutta se käynti ei jääny kunnolla mieleen kun olin ihan paniikissa siellä,joten nyt oli paljon parempi käynti.
Emil Cedercreutz oli Suomen ensimmäinen kotimaassa kouluttamaan aloitettu kuvanveistäjä. Alun alkaen perhe toivoi Emilistä juristia. Kolmisen vuotta Cedercreutz yrittikin opiskella lakitiedettä, vaikka veri veti taiteen puoleen. Taidemaalari Albert Edelfeltin suosituksesta Cedercreutz pääsi aloittamaan taideopinnot Suomen Taideakatemian vastaperustetulla kuvanveistolinjalla 1902. Cedercreutzin opettajana toimi Viktor Malmberg. Opintojaan Cedercreutz jatkoi Euroopan taidekeskuksissa kuten Brysselissä, Roomassa ja Pariisissa. Taideopinnot ulkomailla muokkasivat sekä Cedercreutzin taiteellista tuotantoa että aatemaailmaa. Hänen oppi-isinään olivat Charles van der Stappen, Constantin Meunier ja Auguste Rodin.
Cedercreutz kuvasi töissään mielellään hevosia: työhevosia, uljaita ratsuja, loppuun ajettuja vetojuhtia ja raisuja varsoja. Hän oli saanut tuntuman maatyöhön kotonaan Köyliön kartanon mailla, ja tuloksena olivat merkittävät monumentit Äestäjä Porissa, Kyntäjä Harjavallassa ja Äidinrakkaus Helsingissä. Töissä hevoset olivat usein yhteiskunnallisten epäkohtien vertauskuvina. Cedercreutz teki myös runsaasti pienoisveistoksia, muotokuvia ja hautamuistomerkkejä.
Kuvanveistäjänä Cedercreutz debytoi Suomen taiteilijain näyttelyssä 1902. Esillä olivat mm. maatyöaiheiset veistokset ”Äestämässä”, ”Vetohärkä”, ”Maanviljelijä” ja ”Brabantilaisia kuormahevosia”. Suomen taiteilijain näyttelystä 1902 hän sai myös dukaattipalkinnon. Ensimmäisen maineikkaan veistoksensa ”Työn jälkeen” Cedercreutz muovasi 1904 Brysselissä. Teosta on pidetty myös yhteiskunnallisena ilmauksena. Työ hyväksyttiin Pariisin Salongin näyttelyyn Champs Elyséelle. Associé-jäsenyyden salonkiin Cedercreutz sai 1907.
Cedercreutz toi Suomen kuvanveistotaiteeseen uusia virtauksia. Hänen veistotekniikassa oli uusia uria luovaa veistosten jättäminen luonnosmaisiksi hetken tuokiokuviksi. Cedercreutz muovasi veistoksia savimassasta pintojen ja viivojen vuorovaikutuksen avulla. Cedercreutz onkin yksi maamme ensimmäisistä impressionistis- realistisen kuvanveistotyylin edustajista. Hän oli myös Suomen Kuvanveistäjäliiton perustajajäseniä ja sen ensimmäinen sihteeri. Kenraali Mannerheimin kerrotaan sanoneen Cedercreutzin veistotaidoista, että "Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain Emil Cedercreutz pystyy veistämään hevosen alleni."
Lähteet:
Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz - Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen arkistot ja henkilökunta.
Ulkona ensimmäisenä oli tämä kaunis alttari
Emil Cedercreutzin veistoksia ja työkaluja:
Kuvanveistäjänä Cedercreutzia on luonnehdittu impressionistis-realistiksi. Hänen kuvaustapanaan nuorena kuvanveistäjänä oli veistosaiheen ottaminen esiin muovailtavasta massasta pintojen ja viivojen vuorovaikutuksen avulla ja työn jättäminen luonnosmaiseksi. Sittemmin hän kokeili ajan virtausten mukana muitakin tyylejä. Hänen merkittävimmät julkiset veistoksensa ovat Poriin 1920 pystytetty Äestäjä, tammaa ja varsaa esittävä Äidinrakkaus Helsingissä vuodelta 1928 ja Maarianhaminaan 1933 pystytetty Mereen hukkuneiden muistomerkki eli Ruorimies. Emil Cedercreutzin museon kokoelmissa on noin 600 valosta Cedercreutzin omaa kuvanveistotuotantoa.
Cedercreutzin ja Maila Mikkolan (kirjailijanimeltään Talvio) haaveissa oli pysttää Äestäjä -veistos Poriin, Lalli Köyliöön, Hj. Nortamon raumalaisten jaaritusten merimieshahmo Tasala Vilkk Raumalle ja Pyhä Henrik Kokemäelle. Ajatuksena oli myös Tukkipoika ja Puunkaatoon -veistosten pystyttäminen puutavarayhtiö A. Ahlströmin pääkonttorin puistoon Noormarkkuun. Vain osa näistä haaveista toteutui. Patsaat ovat kuitenkin löytäneet paikkansa eri puolilta Suomea, joten Cedercreutzin työ ei suinkaan ole mennyt hukkaan.
MERKITTÄVIMMÄT VEISTOKSET
Äestäjä (1912)
Cedercreutzin ensimmäinen ulkoilmataideteos Äestäjä -monumentti pystytettiin Poriin 1920. Vihtori Sikstus Vindin, Cedercreutzin palvelijan ja talonmiehen tiedetään toimineen Äestäjä-veistoksen mallina.
Äidinrakkaus (1928)
Äidinrakkaus on tammaa ja pientä varsaa esittävä veistos, joka on sijoitettu Helsinkiin Varsapuistikkoon.
Ruorimies eli Mereen hukkuneiden muistomerkki (1933)
Ruorimies-veistos on pystytetty 1933 Maarianhaminaan Mereen hukkuneiden muistomerkiksi. Veistos oli alun perin tarkoitettu Rauman torille, koska Rauma oli merenkulkukaupunki ja veistoksen merimies esittää "Raumlaissi jaarituksi" -kirjan merimieshamoa Tasala Vilkkua, jonka loi professori, kunnanlääkäri, kirjailija ja valtiopäiväedustaja Hj Nortamo
Työn jälkeen (1904)
Työn jälkeen -veistos oli ensimmäinen Cedercreutzin tekemä monumentaaliveistos. Se oli keväällä 1904 esillä Pariisin Salongissa ja syksyllä Ateneumissa. Näyttelyiden jälkeen se oli Köyliössä Cedercreutzin maaseutuateljeekodin Ilmilinnan pihassa, kunnes se siirrettiin 1914 Harjavaltaan Cedercreutzin Harjulan kodin eteishalliin. Sieltä se valettiin 2003 pronssiin ja pystytettiin museon pihaan.
Satakunnan karhu (1938)
Satakunnan karhu -veistos, joka myös "Porin karhuna" tunnetaan, pystytettiin marraskuussa 1938 avatun Pori- Haapamäki radan vihkiäisjuhlallisuuksissa.
Ensi kertaa mallina (1903)
Veistos oli esillä Brysselissä 1903 sekä Suomen Taideyhdistyksen kevätnäyttelyssä Helsingissä 1904. Se pystytettiin pronssiin valettuna Kankaanpään Opiston pihaan syksyllä 2004. Veistoksen jalustassa on Teophile Gautier`n säkeitä runosta Nainen. Gautier oli kauneutta ylistänyt ranskalainen runoilija.
Maanviljelijän kunnia eli Kyntäjä (1929)
Ensimmäinen Cedercreutzin Kyntäjä-aiheinen veistos on ollut Ateneumin taidemuseon kokoelmissa jo vuodesta 1907, ja hän kehitteli kyntäjäaihetta toistuvasti. Äestäjä-patsaan paljastusjuhlallisuuksien aikana 1920 oli Porissa Pohjoispuiston päässä Eteläpuiston päähän pystytetyn Äestäjän vastapainona koe-esillä luonnollisen kokoinen kipsinen Kyntäjä (tosin auraa oli vetämässä vain yksi hevonen). Tästä Kyntäjästä Cedercreutz lienee kehitellyt Maanviljelijän kunnia -veistoksen. Sitä hän tarjosi Suomen valtiolle ostettavaksi 1928.
Arcum tendit Apollo (1917)
Taiteiden suojelujumalaa Apolloa esittävän veistoksen Arcum tendit Apollo eli Apollo jännittää joustaan, Emil Cedercreutz suunnitteli alun perin kirjailija Aleksis Kiven muistomerkiksi ja osallistui sillä myös muistomerkistä järjestettyyn yleiseen kilpailuun 1920-luvulla.
Helsingissä Kaivopuistossa toiminut Salus-sairaala hankki vuonna 1934 taiteilija Emil Cedercreutzilta koira-veistoksen sairaalan edustalle. Älyä, alttiutta ja kauneutta huokuvan veistoksen mallina on ollut taiteilijan oma Pekka-koira 1930-luvulla, minkä vuoksi sairaalan henkilökunta kutsui veistosta Vahti-Pekaksi. Myöhemmin veistoksesta on käytetty myös nimeä Turre-koira. Toisen maailmansodan jälkeen sotasokeita varten perustettu Opaskoirayhdistys lahjoitti ensimmäisen kouluttamansa opaskoiran, Turren, sodassa näkönsä menettäneelle veteraanille. Lahjoitus sai paljon julkisuutta ja monet luulivat, että Kaivopuiston Vahti-Pekka oli Turre-koiran näköispatsas.
Rannalla: Tukkipoika ja Puunkaatoon (1916)
Veistokset olivat esillä kipsiluonnoksina Turun Taideyhdistyksen 25-vuotisnäyttelyssä 1916. Ne olivat tarkoitetut Noormarkkuun puutavara-alalla toimineen A. Ahlström Osakeyhtiön 1914 valmistuneen pääkonttorin puistoon. Työt on signeerattu vuoteen 1920. Veistoksia ei kuitenkaan valettu ja pystytetty, ehkä sota- ja lama-ajan takia. Ne jäivät vuosikymmeniksi pääkonttorin vintille, josta ne 1970-luvulla siirrettiin Emil Cedercreutzin museoon. Tukkipoika pystytettiin Heinolaan 2000 ja Puunkaatoon Kajaaniin 2005.
Ystävykset (1905)
Teos kuvaa ihmisen ja hevosen luottamuksellista suhdetta ja on valmistunut ennen vuotta 1915. Tarkempaa ajoitusta ei tunneta. Veistos valettiin pronssiin ja sijoitettiin Cedercreutzin synnyinpitäjän Köyliön kunnantalon edustalle 2004.
Lähteet:
Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz - Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen arkistot ja henkilökunta.
Emil Cedercreutzin koti, eli Taitelijakoti Harjula
Emil Cedercreutzin koti Harjula kuuluu kansainväliseen taiteilijoiden maaseutuateljeekotivirtaukseen. Tuolloin haluttiin asettua asumaan ja työskentelemään maaseudun rauhaan luonnonkauniille paikalle ja tulla toimeen taloudenpidossa ja päivittäisissä askareissa omatoimisesti. Cedercreutzin aatetaustana olivat myös tolstoilaisuus ja monistinen luonnonpalvonta.
Cedercreutz rakennutti kotinsa Kokemäenjoen rantatöyräälle käyttäen vanhoista maalaisrakennuksista purettuja rakennusaineita. Omaperäinen ja kodikas Harjula valmistui 1914. Aikalaiset pitivät sitä Satakunnan Satulinnana, jossa kotiseudun hengetärkin asui. Elämänuskonsa taiteilija kiteytti ulko-oveensa sanoiksi "Memento vivere" - "Muista elää". Kotinsa suunnitteluun Cedercreutz ei käyttänyt arkkitehtiä, vaan suunnitteli kaiken itse. Rakennuksen rungon Cedercreutz siirrätytti Harjavallan keskustasta. Päärakennukseen hän lisäsi luhdin Köyliöstä. Luhdissa on keittiö ja pari makuuhuonetta. Talon pitkällä itäsivulla on matala eteishalli. Harjulan alakerrassa on viisi huonetta ja yläkerrassa viisi kesäkäytössä ollutta vierashuonetta. Harjulan kerrosala on 465 neliötä.
Sisustuksen perusteella Harjula on yksi Cedercreutzin elämäntyön helmistä. Ajatuksena oli koti kokonaistaideteoksena. Jokaisella esineellä tuli olla oma historiansa ja yhdessä niistä piti syntyä värien ja muotojen harmoninen sinfonia. Vanhojen tyylien ja kaukaisten kulttuurien sekoitus loi sadunhohtoisen tunnelman.
Punainen sali oli arkipäivän elämää sykkivä työhuone ja lähimmän ystäväpiirin vastaanottohuone, valkoinen salonki puhtoinen vierashuone. Vihreässä, toivon värisessä kirjastossa elettiin unelmissa ja tulevaisuuden odotuksessa. Kirjastossa on laaja kokoelma kauno-, taide- ja tiedekirjallisuutta 14 eri kielellä.
Oleellinen osa sisustusta ovat seiniä koristavat satakuntalaiset ryijyt sekä lukuisat, osittain tunnistamattomat taidemaalaukset. Sadat esineet kertovat salaperäistä tarinaa taiteilijakodissa vietetystä vilkkaasta kulttuurielämästä.
Cedercreutz kirjoittaa Harjulastaan:"Vuonna 1913 Porin valtatietä hevosella matkatessani kuulin ensi kerran havumetsän läpi Havingin kosken kohinan. Pysähdyin, laskeuduin rattailta ja lähdin kulkemaan tiheän viidakon lävitse joen jyrkännettä kohti. Vettä ei näkynyt, mutta kohinasta päättäen ei joki voinut olla kaukana. En erehtynytkään. Satakunta metriä kuljettuani näin vuolaan virran alapuolellani. Rantatöyräs on korkea ja suora kuin seinä. Kosken alapuolella joki muodostaa suuren järvimäisen lahden, ja töyräältä avautuu ihastuttava näköala yli jokimaiseman. Syvältä roiskuu kuohuva vesi rantaäyräitä vasten, ja virta tekee mahtavan mutkan. Kosken kummallakin rannalla on mylly. Pohjoisella rannalla näkyy laajoja peltoja ja hyvinhoidettuja tiloja, mutta eteläinen ranta, missä seison, on äkkijyrkkä ja vehreän, tuuhean sekametsän peittämä."
Maisemakuva siis valloitti Emil Cedercreutzin täysin. Samalla matkalla hän teki kaupat maanomistajien kanssa. Hän jatkaa:"Eräät tuottoisat tilaukset olivat nyt avanneet uusia mahdollisuuksia, ja näistä töistä saamillani varoilla ostin maan ja joukon vanhoja hirsirakennuksia, jotka kaikki vähitellen siirrettiin Harjulaan, kuten Harjavallan-kotiani nimitin. Kaikki nuo rakennukset liitettiin toisiinsa yhdistävin käytävin ja vilpoloin ja erilaisten talojen muodostamasta yhdistelmästä syntyi erikoinen, monipuolinen ryhmä. Itse en voi väittää sen täyttävän kaikkia esteettisiä vaatimuksia, mutta pääasiahan on, että siellä viihtyy, ja minä viihdyn siellä paremmin kuin missään muualla maailmassa." Emil Cedercreutz asui Harjulassa ympäri vuoden vuodesta 1914 vuoteen 1922, jolloin hän osti Helsingin Kruununhaasta osakkeen tilapäisiä työmatkojaan varten. 1920- luvun alusta lähtien hän vietti talvet Helsingissä ja kesät Harjulassa.
Harjulan pihapiiriin on kuulunut joukko pienempiä rakennuksia ja rakennelmia, joista osa on jo hävinnyt. Päärakennuksen tyyliin laudoitettu ja maalattu puna-valkoinen sauna sijaitsi 1920-luvulta vuoteen 1942 joen töyräällä, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen, jokitörmän alettua lohkeilla koskien patoamisen jälkeen. Saunaa vastapäätä on Köyliöstä siirretty vanha heinälato, jonka Cedercreutz on koristellut kansallisromanttisin päätylaudoin ja oveen naulankannoista muodostetuin ranskanliljoin. Emil Cedercreutzin pitäessä karjaa Harjulassa 1920-luvulle saakka latoa käytettiin mankelihuoneena. Pihapiiriin kuului myös maakellari. 1920 -luvulta peräisin oleva, kivestä rakennettu talli oli alkuperäisessä tarkoituksessaan aina 1920 -luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen sitä käytettiin jäähuoneena 1940 -luvun loppuun asti. Piha-alueelta on purettu taidemuseorakennuksen galleriaosien laajennuksen tieltä 1910 -luvulta peräisin ollut navettarakennus.
Lähteet:
Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz - Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen arkistot ja henkilökunta.
Lisäksi museossa oli myös näyttely,jossa oli kokoelmia erilaisista työvalineistä esim. työkaluista,ruoantekovälineistä ym,joita käytettiin ennen aikaan. Tässä vielä muutamat kuvat niistä.
Ja seuraavassa postauksessa lisää kulttuuria. Halit kaikille ;)
<3:lla Catsu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti